Blogi

19.12.2018 12.25

Muutoksen tuulet puhaltavat

Annette Wikström, puheenjohtaja, Aito HSO ry

Tukevalle pohjalle on hyvä rakentaa ja oma historia on tunnettava. Samalla kannattaa muutokset ottaa avosylin vastaan, kehottaa puheenjohtaja Annette Wikström blogikirjoituksessaan.

Aito HSO ry:n syyskokous teki marraskuussa historiallisen päätöksen muuttaa yhdistyksen sääntöjä niin, ettei jäsenyys enää ole sidottu yhdestä oppilaitoksesta ja yhdestä ainoasta koulutusohjelmasta valmistuneisiin. Näin me vastaamme ympäristön, koulutuksen ja työelämän muutoksiin, jotta toimintamme voi jatkua - ja parhaimmassa tapauksessa kasvaa.

Tällaiselle ns. vanhalle hosolle tässä onkin työstämistä: miten nyt käy historiamme ja perinteidemme, sen vahvan pohjan ja perustan, jonka HSO-koulutus ja sen saaneet ovat luoneet? Heitetäänkö romukoppaan uuden ja kiiltävän tieltä? Ei tietenkään! Tukeva pohja ja perinteet nimenomaan mahdollistavat myös uuden rakentamisen, entisen ehostamisen ja uuden nousun.  Se, että olisimme jatkaneet toimintaamme entiseen tapaan ei enää ollut vaihtoehto: toimintaympäristömme on voimakkaassa muutoksen tilassa ja on luonut voimakkaita muutospaineita myös meille yhdistyksenä. 

Koulutuspohjamme oli vuosikymmeniä meitä yhdistävä tekijä mutta totuushan on, että Sihteeriopistoa ei ole ollut olemassa enää yli 20 vuoteen. Vastaava koulutusohjelma nykyisessä Haaga-Heliassa on ansiokkaasti jatkanut ja jalostanut tuota hienoa koulutusta mutta sekin on vuosien myötä muuttunut jo paljon. Ja toinen totuus on, että lähitulevaisuudessa vieläkin rajumpia muutoksia on varmasti edessä. Tapa opiskella, koulutusohjelman sisältö ja nimikin ovat kaikki asioita joita kehitetään ja jotka muuttuvat lähitulevaisuudessa. Meillä on Haaga-Helian partnerina mahdollisuus ja etuoikeus olla mukana tuossa kehittämisessä - mutta se tarkoittaa juuri sitä: kehitystä ja uudistamista. Menneisyydessä ja historiassa on arvonsa, mutta takaisin entiseen ei ole paluuta.

 

Koska koulutus on vuosien saatossa muuttunut, se ei enää ole ainoa meitä yhdistävä tekijä, kuten yhdistyksemme säännöt ovat tähän asti määritelleet. Osittain varmasti tästäkin syystä ovat monet jäsenet erkaantuneet joukostamme, kun jatkokoulutukset ja työelämä ovat vieneet eteenpäin ja muualle. Enemmän yhdistäviä tekijöitä meillä nykyisillä jäsenillä on työelämässä: meillä on kaikilla yhteisiä piirteitä tehtäväalueissa, tavassa tehdä töitä ja kanssakäymisessä toistemme ja ympäristömme kanssa. Meitä yhdistää myös halu ja pyrkimys tehdä tehtävämme hyvin ja olla siitä ylpeitä. Näissä asioissa haluamme yhdistyksenä tukea jäseniämme - nyt ja tulevaisuudessa. Se on yhtä paljon - jollei enemmänkin - "hosoutta" kuin tähänastinen yhteinen koulutus.

Tieto on valtaa, sanoo vanha sanonta. Tuo sanonta on onneksi jo menettänyt merkitystään. Paljon enemmän pidämme Aito HSOssa ajatuksesta, että tiedon jakaminen on valtaa. Sääntömuutoksen ansiosta meillä on tulevaisuudessa paremmat edellytykset tietotaidon jakamiseen muiden meidänkaltaisten hallinnon moniosaajien ja koulutettujen asiantuntijoiden kesken - ja tehdä sitä nimenomaan yhdessä - meidän kaikkien hyödyksi, eduksi ja iloksi. Näin pystymme paremmin ajamaan ja nostamaan yleiseen keskusteluun meille tärkeitä työelämäaiheita.

Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos on toinen - ehkä jo hieman kulunutkin - sanonta. Muutokset tuovat tullessaan myös paljon positiivista. Ne kannattaa ottaa vastaan uteliaana ja niiden tuomien mahdollisuuksia tarkastellen sekä yhdessä ratkaisuja pohdiskellen. Tällä tavalla myös muutokset ovat rikkaus, josta voi kummuta ihan uudenlaista voimaa. Otetaan siis myös muutokset vastaan tällä mahtavalla joukollamme ja hyödynnetään muutoksen mukaan tuomia mahdollisuuksia; tehdään niistä yhdessä meille toimivat ratkaisut!


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä